Joululoma.

Viikon tässä on lomailtu. On ollut aika rentouttavaa ja ylihuomenna tiedossa uusi vuosi! 

Kulta oli kamalan kipeänä tässä heti jouluaaton jälkeen.. Olin sen mukana sairaalassa ja jokapuolella, mutta nyt se on parantunut onneksi. Toipuminen vielä kestää, mutta parempaan päin ollaan menossa. 

Olen laihtunut ainakin 3 kiloa. Kävin ennen joulua salilla aika paljon, mutta nyt en ole liikkunut viikkoon. Silti paino on tippunut. Olen tosi tyytyväinen, sillä pelkäsin sen nousevan joulun vuoksi. Niin ei kuitenkaan käynyt. Onneksi. Tarkoitus olisi taas päästä lenkkipolulle tai jotain, mutta olen täysin jumittunut tähän lomailuun.

Luin nyt viiden päivän sisällä Twilightin viimeisen kirjan, ja olen ihan sen maailmoissa.. Ihanaa, että on edes jotakin, joka vie minut pois täältä kaiken keskeltä.

Ja lujittaa rakkauttani.

Pelon aikoja.

Vihaan sitä, että on liian onnellista. Liian paljon olen kiinni rakkaassa ja kaikki menee liian hyvin. Se ei ikinä ole kuitenkaan niin. En uskalla heittäytyä "onnen" mukaan, sillä se loppuu alle viikossa. Viime viikko oli kertakaikkiaan lähes täydellinen. Sain olla kullan kanssa tosi paljon, ihan kahdestaankin. Mutta nyt, sunnuntai-iltapäivästä lähtien ei olla pystytty näkemään. Pahoin pelkään, että näen sen kunnolla vasta perjantaina.. Mun psyyke, kestääkö se sinne asti? Kaipaan nyt äärettömän paljon kosketusta, kaikkea sitä mitä meillä on. Turvaa, syliä, lämpöä, suudelmia, naurua ja iloa. Katseita. Olen nyt kuin vain tyhjä kuori.

Kun toinen sanoo näkemisestä, että katsotaan huomenna, alkaa pelottamaan. Eikö siis edes yöksi, niinkuin kysyin? En uskalla elää siinä toivossa, koska kieltäytyminen tuntuu aivan liian vahvalta vaihtoehdolta.. Minulla vain on niin kova ikävä. 

En halua viettää näitä päiviä näin yksin. Kaverit ovat jossain.. Kulta on jossain. Missä kaikki ovat?

Eilen iltana ahdistus kiertyi sydämeni ympärille, kun olin päässyt peiton alle. Tunsin sen puristuksen. En halua ikinä menettää häntä, haluan olla aina tässä. Voi kuinka paljon rakastankaan.  Ja kaipaan, vaikka aikaa on kulunut vasta kaksi päivää. 

Jos kaikki sortuukin, enkä pystynytkään parempaan. Sorrun silloin ihmisenäkin, eikä minulla ole enää mitään syytä elää.

Haluan luoksesi.

How can this be possible?

Yksi ihminen palasi tässä taannoin reissultaan, kai vaan käymään täällä ja sen pitäisi lähteä takasin. Kuinka paska olo tulikaan? Se ihminen oikeasti pilaa mun elämän, huomasin nyt miten masennuin kun kuulin että se on taas täällä. Haluaisin nukkua sen ajan kun tunnen sen läsnäolon, vaikka se olisi monta kilometriä kaukana. Tuli taas niin yksinäinen olo. En tosiaankaan jaksa nähdä sitä, enkä tosiaankaan halua sen koskevan enää siihen, mikä on minun. Voisitko jo lopettaa?

Tosiaan, en tehnyt sitten mitään enää eilen, vaikka tää maanantai olisikin ollut vapaa. Menin eilen masennuksen nujertamana nukkumaan hyvin aikasin, ja nyt sitten heräsinkin vähän liian ajoissa.. Pelottaa asiat, mitä tää paska päivä voi tuoda tullessaan, mitä paskat ihmiset voi kertoa. 

Mua pelottaa ihan kamalasti taas. Mua pelottaa, että kaikki mitä sain tämän parin kuukauden aikana rakennetuksi, tuhoutuu taas..... En JAKSA TÄTÄ jos se jatkuu samanlaisena. En jaksa kuunnella kuinka paljon parempi ihminen se on.

Paha mieli.

Nyt on taas ollut vaikeaa kaiken kanssa. Vituttaa ihan saatanan paljon ihmiset, jotka on uskomattoman ärsyttäviä. Musta tuntuu, että elän yksin pienen kuplani sisällä. Kukaan ei kuule minua, mutta jos sanon vähänkin omia mielipiteitäni yms. niin tuntuu, että kupla räjähtää ja kaikki vittuilee takasin. En oikeasti loukkaa ystäviäni tai mitään, mutta jengi kuvittelee niin..

Ei, en riitä sittenkään.

Olen turha "keksintö",  jos minua voi edes sellaiseksi kutsua. 

Nyt välillä on taas ollut vaikeaa. Mielessä pyörii kuoleman tuoma nautinto, sen hetken huuma. Se että petti kaikki ihmiset. Se, että näytinkin niille, ne eivät olisi uskoneet.

Mutta missä on rohkeus?

Hyvää huomenta!

Maailman ihanin aamu? Ehkäpä! Nukuin 11h ja heräsin rauhassa.

Aamiaiseksi pari paistettua kananmunaa, lasi appelsiinimehua ja mukillinen kahvia. Way to go?

Kohta vuorossa aamutreeni ja suihku. Ihanaa kun on nämä pari päivää pois koulusta. Saa keskittyä kunnolla.

Jostain syystä tänään taas ahdistaa.

Vatsa tuntuu valtavan turvonneelta. Luonnottomalta. Tänään olenkin syönyt aika reippaasti, vaikka aamupaino ei järkyttänytkään. Nyt sitten pilasin sen... 

En edes kehtaa tai jaksa sanoa, että nyt taas se laihdutus alkakoon! Tulen taas kipeäksi, ja mulla lähtee into. Mutta yritän nyt mahdollisimman pitkään. Olen nimittäin oikeasti superlihava.. Tavoite olisi ainakin -10kg, mieluiten -15kg, mutta saa nähdä mitä käy. Olen kymmenessä kilossa onnistunut, joten miksen onnistuisi nyt? 

Se vaatii vaan ihan hirveästi, mutta haluan onnistua itseni takia. Haluan tuntea itseni taas eläväksi. 

On ikävä sitä tunnetta, että voi olla täysin varma itsestään. En haluaisi peittää kehoani koko ajan. Ja oikeasti uskon itseeni, että pystyn puristamaan sen voiman, että laihdun. Kyllä pystyn! Ruokavalioon täytyy tehdä vaan täysi muutos. Se on ihan kamala. Pakko vaan yrittää ja jaksaa pysyä siinä, koska siihen tottuu ja tulee hyvä olo. Eikä se loppujen lopuksi niin kauhea olekaan. On vaan liian helppoa syödä paskaa, vaikka voisi keskittyä johonkin paljon järkevämpään ruokaan. 

Enkä haluaisi vaan sanoa, että teen sen, vaan haluan oikeasti näyttää sen.

:)

Hiljaisuuteni ei ole, ihme kyllä, johtunut masennuksesta tai muuten vain huonosta olosta. Olen ollut todella pitkään pirteä ja iloinen. Kaikki on jotenkin helpottanut, vaikka tiedän, ettei tämä ole loppumassa tai ettei se mene ohi. Nyt on vaan hyvä, pitkä kausi. 

Olen nauttinut esiintymisestä, parantumisesta ja ystävistä, sekä poikaystävästä, jonka kanssa on mennyt huomattavasti paremmin. Nyt on ikävä, vaikka on oltu koko viikonloppu yhdessä.. Pahinta on aina ensimmäiset tunnit. 

Kirjoitan pian enemmän tilanteestani, tämä oli vain nopea "tilapäivitys"!

Lunta ja pakkasta.

Olen jostain syystä odottanut tätä säätä.

Pahoittelen, etten ole kirjoittanut mitään. Ei oikeastaan ole tapahtunutkaan mitään erikoista. Olen vain ollut, elänyt. Tai en tiedä voiko sitä kutsua elämäksi. On ollut kuitenkin hyvin rauhallinen ja tasainen olo, ja poikaystävän kanssa on ollut ihanaa. 

Tuntuu siltä, että elän joka päivä elämääni, mutta en oikeasti kuitenkaan ELÄ sitä. En muista tapahtumia, on ehkä vaikea keskittyä olennaiseen. Mutten ainakaan muista mitään. Kaikki tuntuu ihan samalta, ei mitään uutta tai sellasta. Vaikeaa selittää, mutta ehkä ymmärrätte.

Olen taas vähän kipeä. Kävin viime viikolla salilla, mutta tällä viikolla en ole jaksanut tän taudin takia. Nukuin päikkärit ja olen halunnut koko illan mennä nukkumaan. Ehkä menenkin.

It gets better than you know.

Perjantai-aamuun oli tosi kummallista herätä. Ei väsyttänyt. Oli hyvä mieli. Tiesin, että nyt se on taas ohi hetkeksi aikaa. Olin koko ajan tosi iloisella päällä, koko päivän. Niin olin eilenkin. Ja tänään osittain. Tiedän, että tämä olotila voi taas syventyä niin että ei enää olekaan kivaa, mutta tällä hetkellä on ihanan neutraali olo. 

Viikonloppu sujui hyvin, mutta taas kerran melko riehakkaasti. Nyt väsyttää ja pitäisi jaksaa tehdä kouluhommia. Mulla on ollut myös tanssitreenejä yhteensä 6h tänä viikonloppuna, joten motivaatio kouluun on aika hopeless. 

Nyt yritän vain psyykata itseäni pari päivää. On paljon musikaalijuttuja, mutta perjantaina pääsee hetkeksi laivalle ihanien ihmisten ympäröimänä, ja lauantaina on taas luvassa keikka mitä pitäisi mennä katsomaan. Ainoa asia, mikä vähän stressaa, on tämä rahatilanne.. Sitä ei vaan ole riittävästi kaikkeen!

Worst day of my life?

Melkeinpä. Kyyneleet päättivät alkaa virrata jo koulussa. 

Olin koko päivän yksin. Odotin ihmistä luokseni, mutta kukaan ei saapunut. En edes ymmärrä että miksi odotin. Masennus ja ahdistus painautuivat tiukasti kiinni rintaani eivätkä halunneet hellittää. Yritin keskittyä olennaiseen, mutten onnistunut. Jokaisen kirjoitetun lauseen jälkeen huokaus. Kuunnellessani lauseita ja sanoja, tapahtumia jotka eivät ole minua varten, päätti ahdistus kiertyä enemmän rintani ympärille, jotta olisi mahdollisimman tukala olo. 

Ei helpottanut kunnes harrastuksen parissa. Laulutunti opetti minut hengittämään taas.

Sekavat tunteet ovat laskeutumassa, niinkuin isot hiutaleet talvella pimenevässä illassa. Unohdin juuri, miksikä kutsutaan lasipalloa, jonka sisällä liikkuu pieniä erilaisia hiutaleita, ja kun ne laskeutuvat heilutuksen jälkeen pohjalle.

Huomenna on perjantai. Perjantaina pitäisi olla hauskaa. Ainakin niin olen kuullut. 

Tänään teen pipon valmiiksi ja harjoittelen vielä pianojuttuja. Pääsen varmaan nukkumaan melkein 12 tunniksi hyvällä tuurilla.

Everything is too much.

Yllättäen olen taas tänään aika maassa. Tähän päivään on mahtunut YKSI ilon hetki: se kun vanha ystävä otti kontaktia minuun koulussa ja saatiin sovittua tapaaminen. Luulin, että päivä jatkuu unelmieni ja suunnitelmieni mukaan, mutta näin purppuraista takkia kantavan juoksemassa pois luotani, sanomatta sanaakaan, jonka jälkeen "1 vastaamaton puhelu". Sosiaalisuuteni katosi.

Kysyn vain, tarviiko minun olla aina tavoitettavissa, jos en saa mitään mitä minun kuuluisi saada ennen väliaikaista erossaoloa? Tiedän, että se jatkuu tämän päivän, huomisen ja hyvällä tuurilla ainakin perjantai-iltaan, elleivät suunnitelmani mene paremmin. Joka tarkoittaisi sitä, etten ainakaan näkisi kunnes vasta lauantaina.

Liian pitkä tauko, mutta se helpottaa jo kohta, tiedän sen. Ikävä lähtee pois melko nopeasti, jos kylmetän tunteeni taas.

Aivan kamala sää, joka pahentaa olotilaa.. Sinänsä pitäisin tuosta, jos illalla ei olisi menoa: saisin olla viltin alla, katsoa elokuvia tai neuloa ja olla lämpimässä. Raahaudun kuitenkin musisoimaan, vaikka tänään en jaksaisi.

Sydän ei ole pitänyt liikunnasta, jonka vuoksi kävin lääkärissä. Mitään ei löytynyt, mutta joudun pitämään vielä tämän viikon taukoa. Syömisen pitäisikin nyt kompensoida kaikkea, mutta olen epäonnistunut surkeasti ja vatsani tuntuu kamalalta. Ehkä vielä loppuilta onnistuu, ehkä huominen onnistuu. Haluaisin niin pienet jalat ja niin pienen vatsan.. Olen melkein unohtanut sen tunteen, kun olen tyytyväinen itseeni. Katsoa peilistä tuloksia ja nähdä ne. Voi kun ne eivät enää vääristyisi, vaan osaisin olla iloinen saavutuksistani.

Kauhean kylmä ja liian musta mieli. Uni houkuttelee liikaa.

Monday depression

Kulta pyysi minut tänään sinne yöksi.
Ensimmäistä kertaa elämässäni en jaksanut mennä. 

Koko päivä on ollut aivan kamala. Se alkoi aamulla jumalattomasta väsymyksestä ja koulussa ensimmäisellä tunnilla se syveni masennukseen ja kummalliseen suruun. Kävelin koulussa osittain kuolleena, ihan kuin pääni ympärillä olisi ollut sumua tai usvaa.. Kunnes tulivat kyyneleet, joita en kuitenkaan tiputtanut. Paitsi sitten, kun äiti haki minut koulusta neljän aikaan. Pääsin kotiin soittamaan pianoa ja itkemään pahaa oloani pois. Nyt on aika turta olo ja masentaa ja väsyttää.

Toivottavasti huomenna jaksaisin jo paremmin. Haluaisin nähdä ihmisiä, mutta en kerta kaikkiaan uskalla lähteä tuonne ulos... Paha olo vaan kuitenkin jatkuu tänään niin ehkä tämä kotiinjäämis-päätös on järkevin. 

Solve me.

Sisälläni on ontto ja kylmä aukko. Pääni tuntuu olevan usvan keskellä. En halua ajatella tulevaa, en haluaisi nähdä ketään. Nyt on liian rauhallista kaiken ollakseen hyvin.. Tänään tipuin taas pari porrasta alaspäin elämässäni. Tuntuisi liian suurelta saavutukselta kavuta takaisin onnellisuuden huipulle, koska se hetki huipulla voidaan laskea sekunneista korkeintaan minuutteihin. 

Kaikki vain tulevat ja repivät minua alaspäin. En enää jaksaisi pyristellä vastaan. Voitte viedä minut pois nyt.

Huomenna pitäisi jaksaa olla taas hypersosiaalinen.. En ymmärrä miten oikeasti tulen jaksamaan huomisen. En voi kuitenkaan käpertyä vilttiin ja käydä nukkumaan, koska pitää jaksaa olla mukana tämän maailman kanssa. Kaiken kanssa. 

Normaalisti kumoaisin heti ajatuksen, joka on päässäni tai en ainakaan sanoisi sitä ääneen. Nyt kuitenkin sanon, että en tosiaankaan toimi itsekkäästi jos kerran haluaisin jonkun tekevän minut oikeasti onnelliseksi. Ostan ihmisille lahjoja, teen niitä, uhraudun asioiden eteen, kuuntelen, autan, menen, maksan, alistun ja lista jatkuu loputtomiin. Mutta kauheinta on, että jos lopetan kaiken tuon, jään AIVAN täysin yksin. Ehkä kaikilla on kaikki hyvin, jonka vuoksi he eivät halua auttaa minua.. Tai tehdä minulle mitään hyvää. Täytin 18 vuotta ja en nähnyt ketään kaveritytöistäni. En edes juhlinut paljoakaan synttäreitäni. Moni muisti, kiitos facebookin mutta onnitteluissa ei ollut mitään lämmintä tarkoitusta. Minulle ei tehty valtavaa korttia, en saanut keneltäkään ystävältä mitään lahjaa.. Minua hädin tuskin muistettiin, ja sen takia tuntuu pahalta, että olen omasta mielestäni tehnyt tuhatkertaisesti enemmän hyvää niille ihmisille.. En vaadi mitään materialistista, mutta haluaisin tuntea sen, että joku joskus vaatisi olemassaoloani.

Pilvet liikkuvat hitaasti pohjoisesta etelään. Valuvat lämpimään. Tuhkana voisin lentää niiden mukana pois täältä, minne en mahdu.

Toivoa kuitenkin on. Toivon vaikka sitten koko loppuelämäni. Haluaisin toki käyttää delete-nappia kohdallani, mutta se ei ole mahdollista niin helposti. En edes jaksaisi kuolla pois. 

Ehkä täytyy olla tapaturma-alttiimpi.

Voisin haluta laihtua ihan olemattomaksi.

Broken heart.

Tällä kertaa ei henkisesti.. En tajua tätä, että nyt yhtäkkiä oon alkanut kunnolla kiinnittämään huomiota tohon vamppiin sydämeen joka tykyttää niin oudosti välillä. Tänäänkin on varmaan 20 kertaa sydän lyönyt niin, että henki salpautuu osittain. Esimerkiksi äsken treenatessa... Ja kun istuin tässä lukemassa muiden blogeja.. Ylämäissä, alamäissä, makuulla ennen nukkumaanmenoa, joka puolella. Pistää vähän miettimään että mikä on vialla.. Ehkei pidä panikoida, sehän voi johtua vaikka väsymyksestä tai stressistä tai jostain.. En tiedä. Mutta noi ongelmat mitkä aina on tuolla rinnassa laittaa vähän epäilemään omaa kuntoa.. Ehkä se johtuu jostain lihasjännityksestä.

Mutta tosiaan eilen ja tänään olen vetänyt kunnon treenit! Ihanan helpottava olo, että on päässyt vihdoinkin liikkumaan ja tekemään kaikkea! Oon kuitenkin ollut vähän allapäin taas.. Kiukuttelin tänään kullalle tosi paljon, kun olin päivällä niillä käymässä. Se oli tyhmää ja kostautui taas nyt illalla. Katumus... Se kuitenkin kertoo välittämisestä ja kertoo että mun osalta ei tunteissa ainakaan ole mitään vikaa. 

Nyt pitää pari päivää jaksaa, on musikaalijuttuja ymsyms.. Lauantaina meen sitten kummiutumaan ja illalla on kunnon kemut pleikassa! Jesjesjes, tulee todennäköisesti superkiva viikonloppu! :) Nyt toivotaan parasta, että pystyn pitää pääni kylmänä ja en jotain masentele.. Mulla on tällä hetkellä aika kova ikävä nukkumaan kullan viereen kun mokailin tänään taas niin paljon.. Pitäis aina muistaa, että ei leiki lasta silloin kun on mahdollisuus nauttia kaikesta.

Pahoittelen hiljaisuuttani.

Viikonloppu oli taas vaihteeksi niin vauhdikas, ettei ole oikein tullut kerrottua mitään.. Viime viikollakaan ei tapahtunut kauheasti mitään erikoista. Lähinnä olen vain ollut ja niin edespäin. Paitsi tosissaan, koko viikonloppu oli aika hc kaikella tapaa. Nyt väsyttää ja ei jaksa tehdä mitään.

Olen selvinnyt masennus-fiiliksistä puolet ja puolet. Joinain päivinä ei ole ollut mitään, mutta sitten taas toisina tullut aika paska fiilis ihan ilman syytä. Ehkä siihen on vaikuttanut myös se, ettei ole pystynyt treenaamaan.. Mutta ajattelin jo tänään skarpata ja siis treenata ja tehdä kaikkea järkevää. Pitää kylläkin mennä aikaisemmin nukkumaan... :) Muuten hajoaa pää.

Ei ehkä pitäisi sanoa näin, mutta melkeinpä odotan taas sitä romahtamis-olotilaa, joka tulee aivan varmasti pian.. Se tulee kuitenkin aina. Toivottavasti ei niin kovana tällä kertaa..

Romantic way.

Viikonloppu sujui oikein hyvin ja olen ollut jopa melko pirteällä päällä. Tietenkin on tullut hetkiä, jolloin olen taas meinannut vajota siihen melankoliseen olotilaan mutta ei kuitenkaan.. Oon yrittänyt tsempata itseäni pysyäkseni taas hetken aikaa pinnalla. Tautikin on lähtenyt nyt paranemaan ja oikeastaan en enää ole kipeä. Terveys kuitenkin toi koulun mukanaan ja ei tosiaankaan jaksaisi.. Ehkä se vetää mua alaspäin, tai ainakin tuntuu siltä, koska heti tänään on ollut vähän haikeampi olo.

Olen ollut myös älyttömän rakastuneella ja romanttisella mielellä! Ja koska masennus syö paljon muita tunteita, on hyvä, että ne palautuu näin. Tuntuu, että saisin hengitettyä hieman sen otteesta ja kaikki muuttuu helpommaksi.

Lisäksi on ihania uusia kappaleita soitettavaksi pianolla, johon voi oikeasti purkaa kaiken pahan olon. :)

Tänään on luvassa vain matikan lukemista tai lähinnä, tekemistä, mutta menen kuitenkin kullan luo yöksi. Tuntuu hyvältä vaihtoehdolta eikä edes pelota vastoinkäymiset! Silti kummittelee mielessä taas se suuri masennus-aalto ja että tipun taas sen pohjalle... Ei tiedä millon se tulee, missä tilanteessa ja mitä sitten taas tapahtuu. En jaksaisi olla ärsyttävä tai surullinen, koska se vaikuttaa niin paljon läheisiin. Mutta en oikeasti pysty mihinkään muuhun, jos alkaa masentaa. Tarvitsisin muita ihmisiä silloin tueksi, mutta kukaan ei ymmärrä. 

Kummallista!

Heräsin tänään toiseen päivään iloisena. Uusi päivä alkaa, ja olen energinen ja iloinen. Tuntuu, että takanapäin on valavan suuri ja musta ukkospilvi, tai pitkä ja ahdistava painajainen. Tiedän, että se nousee taas ajallaan tai näen sen taas ajallaan, mutta tällä hetkellä on kyllä niin aurinkoista ja olen onnellinen!

Kuume laski myös toissapäivänä. Eilen kävin lääkärissä ja sain lääkkeet silmätulehdukseen, korvatulehdukseen, poskiontelontulehdukseen ja tulehdukseen jossai muualla.. Mutta siis aikamoinen setti. Ehkäpä nyt paranen. :) 

Kaikki on hyvin, juttelin kullan kanssa.. Tämä on pakko saada toimimaan. Jo eilen oli paljon helpompaa ja ihanempaa ja tänään pääsen sinne yöksi. Mulla on ollut niiiiiiiin kamala ikävä ja nyt pääsen nukkumaan hänen viereensä. Parasta vähään aikaan. :)

Haluaisin uskoa, että paha olo loppuu joskus. Että pystyn elämään tälläisellä olotilalla ja mielialalla läpi elämän. Kaikki tuntuu nyt hyvälle ja kaikki on hyvin. Ikävöin tosin ystäviä ja ulkomaailmaan, mutta kohta sinne pääsen jos hoidan itseni kuntoon. Onneksi pääsen edes sinne kultsille, muuten alkaisi hajoamaan pää..... :D

Day 4.

Neljäs päivä ja sama kuume, sama tauti, samat olotilat.. Tai itseasiassa vielä pahemmat. Kuten arvasin, komplikaatioita ja paskaa niskaan, ja nyt on kaikki niin sekaisin, etten enää pysy mukana. Tänään on päätöksien teko-päivä. 

Eilen oli hyvin _normaali_ lauantai-ilta: katsoin nyyhkyelokuvaa yksin puoleltaöin. Sen ideologian mukaan ymmärsin, että elämäni on aivan perseestä. En varmaan millään osa-alueella ole iloinen. 

En kestä sitä, että olen vain joku jolla ei ole mitään väliä. Tuntuu, että vaikka juttelen ihmisten kanssa, tosi läheistenkin ihmisten kanssa, olen kuin jonkun näkymättömän verhon takana ja kukaan ei ota juttuja tosissaan tai ei ymmärrä. Tai ei kuuntele. Vaikka kuinka yritän pitää suhteita ja välejä yllä, kaikki kusahtaa AINA. 

Nyt sitten tosiaan istun yksin, kuumeessa, muutenkin paskassa olossa oman huoneen sängyllä ja mietin, että mikä meni vikaan? Mussa on sitten varmaan joku geneettinen virhe mitä itse en huomaa, mutta kaikki muut tajuavat. Vai olenko liian tyly? Vai kenties liian kiltti? Annanko ihmisten kävellä päältäni vai onko se juuri toisinpäin?

En tiedä. Nyt lähinnä haluaisin, että joku ampuisi minua päähän. 

Vielä pieni loppukevennys: -3kg! Jeeeeeeee....... 

Kuume.

Juuri tänä viikonloppuna. Miksi helvetissä?? Mun piti nähdä kavereita ja tän piti olla superkiva viikonloppu.. Nyt makaan yksin kotona kuumeessa ja tää on aivan perseenreiästä.

Yksi hyvä puoli on se, että laihdun. En jaksa syödä.


Mulla tulee kohta taas joku itkukohtaus varmaan.. Kullan pitäisi tänään tulla meille ja luulin että se jäisi yöksi, kun ei viikonloppuna ehkä nähdä enää.. Mutta nyt se pistää vastaan ja haluaisi vielä illalla tehdä jotain. Kävisi täällä ja lähtisi pois. Oikein vai väärin? Jos se pyytäisi mua vaikka koko viikonlopuksi sen luo jos se olisi kipeä, niin mulla ei olis mielessäkään muuta kuin se. En ymmärrä miten se pystyy tohon.. Mun edelle menee sekoilu, vaikka se voi sekoilla ihan hyvin huomennakin. Toisaalta, ei sen tarvi kärsiä mut kipeyden takia, mutta olis se nyt ees jotenkin mukavaa että se joskus asettais mut edelle. Mulle tulee niin paha mieli kun tiedän ettei se jää.. Ja koska tätä jatkuu vaan koko ajan, niin mä en oikeasti enää jaksais pitää tosta ihmisestä kiinni. Toi käytös osoittaa sen, ettei se rakasta mua niinkuin minä sitä. 


Tuntuu pahalta. :(

Make me happy?

En ymmärrä.. Tällä hetkellä olen neutraali. Mut voi saada nyt super hyvälle tuulelle tai sitten aivan kauheeseen suruun.. En tiiä kallistuuko tää kuitenkin jälkimmäiseen, vähän vaikuttaa ja tuntuu siltä. Odotan silti toivekkaana perjantaita, kun näen kavereita. 

Vatsa ja jalat ahdistaa. Menkää pois, kiitos.

Pelottaa että kohta taas tapahtuu jotain ja kaikki menee pilalle. Sen tiedän, että huominen ainakin on helvetin yksinäinen. Menen yksin ostamaan takkia.. Sitten on joskus laulutunti ja sen jälkeen ei mitään. Varmaan taas yritän masentaa itseäni kun ei mitään muutakaan tekemistä ole ainakaan näillä näkymin. Kuulostaa kyllä karulta.. Taas yksin. Ja tosissaan en haluaisi olla hetkeäkään yksin. 

Toisaalta haluan tehdä jotain tosi räväyttävää! Ehkä pitäisi harjotella enemmän kaikkia musikaalijuttuja, ehkä pitäisi keskittyy omiin harrastuksiin ja ehkä edetä joskus niiden saralla? Tiedän, että musta tulee vielä jotain! Pakko tulla.. Haluan näyttää että pystyn siihen. Se on kuitenkin tärkeintä nyt. Ei mun tarvitse sekoilla niinkun muut. 

Minä en ole niinkuin te. Olen jotain enemmän ehkä? Tehkää mitä haluatte, minä teen mitä minä haluan ja teen parhaani jotta onnistun siinä.  

Ei..

EIEIEIEIEIEIEI ei! 

Taas. Vittu taas vitun kerran?! Luulin että mun pää kestää ehkä vähän paremmin, ehkä mä nyt jaksan ja pystyn oikeesti tähän ja kaikki ehkä muuttuisi paremmaksi..

Mutta ehdin unohtaa, että minä olen minä, enkä muuksi muutu, ja mä en oikeesti MERKITSE YHTÄÄN MITÄÄN! Ei voi oikeesti perua kaikkea, en kestä noita fiiliksiä, jään taas aivan vitun ulkopuolelle ja mä oikeesti hyppään junan alle koska en kestä tätä olotilaa... Mä olen nyt aivan älyttömän rikki taas. Ja koska tää tipahdus tuli, niinkuin yleensä, niin osaan kuvitella loppuviikon mielialan.... Mulla meni kaikki taas pilalle, enkä kestä näitä vastoinkäymisiä. Haluan tappaa itseni.

Tuntuu etten saa henkeä. Tai oksettaa.

Onneksi tänään ees syömiset.. No ehkä nyt yhteensä joku 300-400 kaloria syöty ja se on tän päivän saldo, thank god.

En jaksa enää tehdä mitään tiettyjen ihmisten kanssa. Paskat, joku menee AINA, IHAN VITUN AINA MUN EDELLE! Nyt en tosiaankaan jaksa, tuntuu että mun pää hajoaa tuhansiksi kappaleiksi ja kaikki on aivan täysin perseestä. Saan varmaan kohta taas hermoromahduksen??????? Kuinka oikeesti voin vihata tyhmyyttäni, miks en voi olla pitkävihanen, miks EN USKALLA VIEDÄ PÄÄTÖKSIÄ LOPPUUN?!!? Oon niiiiiiiiiiin vihanen taas itelleni. Niin helvetin vihanen.......

Voisinpa oksentaa

Tää hylkääminen on nyt lopullisesti vienyt mut siihen pisteeseen, että en enää tunne itteäni ollenkaan arvokkaaks. Täytän elämäni taas laihdutuksella. Se ainoastaan tuo mulle hyvän olon.. Miinuskilot.

Mutta tämä on ehkä totaalinen romahdus. En tiedä, parempaan? Ehkä, toivon niin. Mä sulkeudun nyt itseni sisälle. Ette voi enää satuttaa mua. Kukaan ei voi. Nyt loppui.

Tämä on minun elämäni.

Ei olisi pitänyt taas herätä.

En voi uskoa, että pahoitin mieleni jo alle tunnissa heräämisestäni.

Meni täysin kiinnostus uuteen viikkoon. En jaksa elää näitä päiviä.
Koska työnnät minut pois elämästäsi. Työnnän kohta itseni pois tästä elämästä.. 

En jaksa päiviä kanssasi. 

I want changes.

Tuntuupa tyhjältä. Ja uskomattoman tylsältä.
Olen taas yksin hereillä kullan luona... Koska tuli illalla paha mieli. Oltiin oltu viettämässä iltaa viinin yms. kanssa, ja tultiin tänne jatkamaan. Mulla oli kerrankin nälkä, olisin halunnut syödä ihan vähäsen ja siihen kulta sanoi että heitän ne kuitenkin pois, en syönyt eilenkään... No on taas aika vammasta! Sillon ei tosiaankaan tehnyt mieli syödä, koska olin ihan täynnä. Mutta eilen oli oikeasti nälkä. Ja nyt aamulla. Olen ollut 17 tuntia syömättä.

Tästä hyvästä sain tosin taas kunnon puhdin päälle. Nyt taas jaksan keskittyä tähän laihduttamiseen. Ylppäritkin on ohi tältä syksyltä. Mutta tosiaan, eilen sitten tuli tosi paska fiilis tosta kaikesta ja menin nukkumaan yhdeltä vaikka muut jatkoivat ainakin aamu neljään...

Nyt on sämpylät menossa kohta uuniin, sitten pitää vaan odottaa että tuo yksi herää.

Tänään on ERITTÄIN hyvä päivä treenata! En jaksaisi odottaa iltaan, kun pääsen tekemään kunnon treenin. Lihaskuntoa... <3 Ja nää ruokailutkin menee varmaan suht hyvin. Syön nyt vähän aamulla, jos jaksan, ja illalla uudestaan. I can do it!

I can't do it.

Miksi tämä väsymys vie minusta voiton? En tosissanikaan ole ehtinyt lukea tarpeeksi biologiaa ja ylihuomenna on koe. Tänäänkin olen lukenut jonkin verran, mutta olen myös nukahtanut siinä välissä.. Ja pidän pausseja liian usein. Kuten nytkin. Ei vaan aivot toimi, alkaa väsyttämään tai ajatukset harhailevat.

Olo on normaalia hieman alapuolella. Ehkä johtuu juuri tuosta väsymyksestä. Eli vähän häiritsee kaikki, vähän ahdistaa ja surettaa. Tänään haluan treenata. Mua ärsyttää niin paljon, että syön syön syön ja syön ja niin ei tosiaankaan pitäisi tehdä! Enhän mä ikinä laihdu? Ärsyttää olla minä. Tänäänkin kaloreita on tullut jo joku 700 ainakin. Ellei enemmän. Treenaaminen ei siis ole edes mikään vaihtoehto. Väsyttää silti niin paljon..

Mikä helpotus koittaa kuitenkin perjantaina! En jaksa odottaa. Saa nähdä, miten sillon sorrun. Viikko sitten keskiviikkona olin aivan rikki, kun ekat kirjoitukset olivat ohi. Romahdin niin täysin siihen apaattisuuteen ja väsymykseen. Nyt tämä on moninkertaisesti väsyttävämpää ja stressaavampaa.. En tiedä miten taas kestän ja se vähän pelottaa. Haluaisin nyt saada silti kaiken onnistumaan hyvin. Laihdutuksen pitäisi lähteä kunnolla käyntiin, koska se tekee iloisemmaksi. Haluan myös aikaa.

Toivottavasti ihmiset olisi edes tämän kerran mun tukena. Kaipaan kaikkia. Kaipaan kultaa, vaikka kummatkin tehdään pahoja virheitä ja pilataan meidän suhdettamme.. Kavereita en ole nähnyt melkein yhtään, koska en mitenkään ehdi kaikkea. 


Kohta tämä on ohi.

and here we go again

Ei helvetti. Mä oikeasti alan pelkäämään iltoja. Arvasin, ARVASIN että tässä käy näin! Kaikki ihmiset haavoittaa mua tiedostamattaan ja se tuntuu niin pahalta. Musta tuntuu niin pohjattoman pahalta olla taas kerran se vähemmän arvokas.

Mitä mun pitää tehdä, jotta joku oikeasti välittäisi niinkuin pitää. Että joku oikeasti tekee kaiken sun vuoksesi. Liian monta nähtyä tarinaa, liian harva osunut kohdalle. Ei niitä ole osunut kohdalle. Valitsen aina ne ihmiset, joille olen vain yksi muiden joukossa. Rakennetaan vain puitteet ystävyydelle ja parisuhteelle, jätetään se siihen. Sisältö on turhaa, koska siitä ei saa mitään irti mun takia. Mussa ei ole mitään koettavaa.

Tuli taas niin paha olo, että haluaisin oksentaa. Haluaisin oksentaa tämän pahan olon pois. Mutta tiedän ettei se lähde. Toisaalta silloin lähtisi ne rumentavat kalorit pois kehostani. En jaksa itseäni tälläisenä, jos joka ilta käy näin. Joka päivä koen olevani turha tai sitten joku toinen ihminen tai asia kiilaa ohitseni. Ei kai minussa sitten ole mitään arvokasta. Ehkei minua pidä haalia mitenkään? Tai sitten oletetaan, että kyllä minä kestän, kyllä minä jaksan kokea kaiken. Mutta todellisuudessa en jaksa. Kaikki on niin kaukana. Onnellisuus on niin kaukana.

Tai sitten se ei edes ole tarkoitettu minulle.

 En haluaisi tai jaksaisi taas yhtään mitään. Meni niin pahasti kiinnostus kaikkeen. Voisinpa jäädä huomenna vain kotiin nukkumaan. En jaksa kohdata ketään ihmistä. Tai jos jaksan, niin sen pitää olla tuntematon. Se ei saa tuntea minua mitenkään, koska sillon se tuomitsee tai hylkää tai syrjii. Niin kaikki minun tuntemani ihmiset tekevät. Tänä iltana muistin taas, että aivan kaikki tekevät niin. Kaikista läheisimmätkin.

Haluaisin joskus olla niin tärkeä, että mikään ei mene minun ohi. Että joskus joku kieltäytyisi minun takiani, tai uhrautuisi minun takiani. Niin ei koskaan ole tehty ja näillä näkymin ei tulla tekemäänkään. Kaipaisin niin paljon sitä menetettyä läheisyyttä. Ja mistä löydän onnen?

Haluaisin jättää myös kaiken tämänhetkisen taakseni. Unohtaa kaikki ihmiset, jotka kuuluvat nyt elämääni, AIVAN KAIKKI IHMISET. Voisin jatkaa täysin yksin eteenpäin elämässäni ja yrittää löytää sen, mitä en keneltäkään saa täältä. En tiedä, sanokaa onko tämä liikaa vaadittu? Onko se oikeasti liikaa vaadittu, että olisin jollekin niin tärkeä? Vai voiko minua edes rakastaa kukaan? Mitä minä teen väärin?

Voisinpa vaipua talviuneen. Tai vaikkapa koomaan. Ei tarvisi kestää tätä olotilaa.

Ja eniten ärsyttää, että kukaan teistä ei ymmärrä, miten pahasti voitte tehdä. Ette osaa ottaa huomioon minun olotilaani. Ette halua auttaa.

Koska teillä on oma elämä, jota minä olen rikkomassa.

Olen täysin turha.

Miksi minun piti syntyä?

Eilen ja tänään

on ollut paljon helpottuneempi olo. Kaikki on ollut paremmin. Nyt taas tosin iltaa kohden alkaa jotain ihme juttuja, mustasukkaisuustunteita.. Ja turhaan, mutta enpä voi itselleni mitään.

Eilen tuli juotua pullollinen viiniä taas, mutta pääsin sentään rentoutumaan! Oli kivaa. Yöllä tuli taas joku kohtaus nukkumaanmentäessä, mutta onneksi kulta oli siinä vieressä. Sain koottua itseni. 

Ihanaa, että työt ovat ohi nyt. 

Ehkä ensi viikko tulee olemaan jo paljon helpompi. Ei töistä tarvitse stressata ja voin keskittyä vaan kirjotuksiin. Sen jälkeen alkaa taas ELÄMÄ! :)

Please, can I die?

Aivan saatanan kamala olo. Niiiiiiin paha olo.. Siis nukkuminenkin tuntuu huonolta vaihtoehdolta, koska luultavasti herään aamulla. Ja en haluais herätä enää mun elämään! En jaksa kohdata huomista ja kaikkia ihmisiä, en jaksa tätä tilannetta mun parisuhteessa, en jaksa oikeasti yhtään mitään!

Tulin töistä, päivä on ollut taas kamala. Yli 12h taas menemistä siellä sun täällä.. Ja se päättyy tähän pohjattomaan yksinäisyyteen. Niinkuin aina. Oon aina yksin. Siihen ei auta kaverit tai poikaystävä, koska ne eivät ole täällä. Jos minusta välitettäisiin, olisi joku täällä mun seurana. Kukaan ei taida tajuta, kuinka kauhee olo mulla on. Joka ikinen asia tuntuu liian suurelta ja mitään en jaksa. Mun teki oikeasti tänään päivällä mieli hypätä seuraavan junan alle, joka kiitää ohi. Se tuntui älyttömän lohduttavalta. Koska mua ei näköjään voi saada onnelliseks.. Vaikka pitäis iloita elämästä. Mistä ihmeestä mä iloitsen, jos ei oo mitään mistä iloita? En jaksa en jaksa en jaksa.. 

Voi kun kuolisin seuraavana yönä. Mä en halua tätä enää.

The day that I broke down.

Ihan uskomaton uupumus ja suru. Tänään ei tosiaankaan ole ollut päiväni.

Eilinenkään ei ollut. Illalla sain taas varmaan hermoromahduksen tyyppisen kohtauksen. Ahdisti aivan älyttömän paljon, purskahdin itkuun lähes joka toinen minuutti ja teki mieli hajottaa pää, että se olotila lakkaisi. Vasta uni auttoi, muttei sekään rauhoittanut tarpeeksi.

Tänään on ollut kamalaa. Koulussa kaikki oli vielä suhtkoht hyvin, mutta kun menin töihin.. Väsytti niin saatanasti, että en pystynyt keskittymään. Sitten alkoi masentamaan, vituttamaan ja surettamaan että meinasin alkaa itkemään töissäkin! Tein virheitä ja olin hidas. Tein kaiken väärin. Lopuksi sain vielä kuulla siitä, vaikka päivä oli helvetin kiireinen muutenkin. En halua kuulla mitään negatiivista silloin, kun olotila on juuri se.. Musersi mun itsetuntoa roimasti alaspäin.

Nyt yritän ottaa rauhassa kotona ja voisin mennä nukkumaan. Tekis oikeesti mieli vaan nukkua, nukkua ja nukkua.. Tuntuu, ettei tää elämä ole mua varten. Ja jos on, niin en ainakaan jaksa elää sitä.

Huomenna on viimeinen työvuoro THANK GOD. Mutta viikonloppu tulee rasittamaan taas ihan liikaa. 

Laihdutus onnistuu. Se onkin ainoa onnistuva asia.
 

Mustasukkaisuuteni
tappaa
minut
hitaasti
sisältä.

Minulla
ei
ole
ihmisarvoa.

Tired to be awake.

Nyt on ensimmäisestä ylppärikokeesta suoriuduttu, eli maantiedosta. Huhhuh...... Ekan parin minuutin aikana sain niin pahoja ja kuumottavia epätodellisuuskohtauksia pitkään aikaan, mutta onneksi sain itseni keskittymään olennaiseen ja selvisin kokeesta ilman paniikkikohtausta.

Pari viimistä päivää olen lähinnä vain lukenut. Maanantaina kävin ottamassa tähän käsivarteen tatuoinnin, mutta en ole jaksanut ottaa siitä kuvaa. Pyydän poikaystävää tekemään sen, koska se osaa valokuvata.

Maanantaina iski taas kovin suuri loukkaantuminen vastoinkäymisistä ja varmaan myös oman pään ajatuksista. Pahan olotilan laukaisi täysin idioottimainen syy, mutta itseasiassa olen vieläkin vihainen. Yritän kovettaa itseäni, ja sen vuoksi olen välinpitämätön, vaikken osaa. En vain halua olla aina se, jota sattuu. Anteeksi.

Nyt olen ihan äärettömän väsynyt. Koulujuttuja täytyy jatkaa ja aloittaa biologian lukeminen. Sain juuri mokkapalat uunista.. Porukoille ja kullalle :)

En oikein tiedä olotilaa nyt. Ainoastaan hyvin uupunut ja väsynyt, mutta toisaalta iloinen ja helpottunut koska maantieto tuntui helpolta. Toivottavasti tänään ei iske masennusta tai mitään muutakaan surua. Se tähän väsymyksen päälle.. ei hyvä. 

Super ahdistavaa.

Nyt on sitten olevinaan viikonloppu ohi.. Vaikkakin se meni lukemisen parissa. Olin kuitenkin viime yön kullan luona ja näin eilen illalla kaveria. Helpotti vähäsen olotila, mutta nyt taas alkaa ikävä ja ahdistus. En jaksaisi lukea, en haluaisi olla vaan yksin taas.

Tänään on treenattava. Illaksi pitää jättää aikaa treenata kunnolla, vaikka oon vähäsen kipeä vielä. Kuitenkin sen verran, että pystyn siihen ihan hyvin. Nyt mua vaan alkaa pelottaa ja vähän harmittaa sekin, että ensi viikonloppu.. Mitähän siitä tulee. Lähteeköhän kulta jonnekin ulos? En voi kieltää menemästä, mutta oon viikonlopun melko kiinni. Ainakin päivät. Musikaalin tanssiharkat minne pitää mennä. Jos haluan viettää aikaa tuon kanssa, se joutuu vähän joustamaan omista menoistaan. Lauantai on paras päivä taas vähän rentoutumiselle.

Kamala läskiahdistus. Oon syönyt tänään jo aika paljon, ja nyt pitää vielä kotona syödä.. Mutta se loppuukin siihen, ja saan illalla treenattua osan pois!

Älä tule tänään kylään masennus ja alakulo. Voinko tänään olla itkemättä?

Help I'm alive.

Tätä vihaan kaikista eniten, koko sydämestäni. PERJANTAI YKSIN. Sattumoisin olen taas kipeä, sattumoisin kaikki muut tekee tänään jotain ja mun ahdistus kasvaa mittaamattomiin lukemiin. En ymmärrä miten kestän tämän päivän. Tekisi mieli mennä nukkumaan ja nukkua huomiseen iltaan asti, että kulta tulee yöksi. En edes jaksaisi olla kotona huomenna. Haluaisin tehdä jotain. Tuntuu toivottomalta.

Otan kaiken taas niin pahasti itseeni. Minuutit tuntuu ikuisuuksilta.. Sekunnit vielä pidemmiltä. Huomiseen on monta ääretöntä ajanjaksoa. 

Tänään vietän päivän maantiedon kirjan ja neulomisen parissa. Yritän hoitaa flunssan pois nopeasti. Onneksi on asioita joita odottaa; huominen ja maanantaina saan leiman ihooni. Ikuisiksi ajoiksi. Seuraava tulee olemaan Fenix-lintu. Se kuvastaa uudelleensyntymistä. Tai jälleensyntymistä.. Sitä tosiaankin tarvitsisin. 

Pelottaa, että miten tänään mun päälle käy. Ei varmaankaan hyvin. Vainoharhat, mielikuvitus, kaikki tulevat viimeistään siinä vaiheessa kun oon vaipumassa uneen. Siinä vaiheessa kaikki on kauheaa. Kun sen rajan ylittää, vaipuu syvään uneen ja useimmissa tapauksissa, painajaisiin. Aamulla on hyvä herätä, koska tietää sen olevan uusi, VAPAA päivä. 

Voi kamala kun minulla on ikävä. Kaikkia.

A new beginning.

En tiedä mistä aloittaa, miten pystyisin helpoiten kertomaan.

Kaikki tiivistyy lauseeseen "minulla on ollut ja tulee olemaan ongelmia". 

Aikaisemmin olen pitänyt blogia, mutta poistin sen pienen elämänparannuksen myötä. Ei olisi pitänyt, se oli virhe. Olen nyt pahemmassa tilanteessa kuin silloin. Kirjoitan päiväkirjaa netissä ja käsin. Nyt kirjoitan blogia, josta tulee luultavasti minulle läheisin.

Olen aina ollut auttaja ja kuuntelija. Tosin tykkään itsekin puhua hyyyyvin paljon, mutta kuuntelen myös ihmisiä. Taidan jollain tasolla olla epävarma itsestäni. Olen yrittänyt auttaa syömishäiriöisiä, masentuneita ihmisiä. Olen aina ollut kolmas pyörä, aina auttanut muiden riidoissa ja parisuhdeongelmissa. Olen aina ollut olkapää toisille.

Koen, että olisin ehkä paras apu myös itselleni.

Ajatus lähti tavallisena päivänä liikkeelle. Voisin laihduttaa vähän. Terveellisesti. Jep, laihdutus alkoi terveellisesti, mutta intensiivisesti. Puolen vuoden jälkeen terveellisyydestä ei ollut tietoakaan, 10 kilosta ei ollut tietoakaan.. Onnistuin paremmin kuin olisin luullut, mutta silmäni olivat kuin vääristävät Linnanmäen peilit. Mikään ei riittänytkään. Masensi syödä se yksi mandariini päivässä. Masensi, että liikuin vain 3 tuntia tänään.

Lukio. Ihana lukio toi minulle taas elämänvoimaa. Kunnes se taas vei sen. Kun täytin 18, kaikki alkoi menemään päin helvettiä taas kerran. Kesällä masennuin niin syvälle, sain hermoromahduksen. Samalla halusin, että kaikki taas pitäisivät minusta eivätkä jättäisi joukon ulkopuolelle. Halusin, että poikaystäväni haluaa vain minut, halusin pitää hänet itselläni. Tiedän nyt, että pystyn pitämään hänet ilmankin laihdutusta, mutta minun pääni ei kestä itseäni näin. 

Näin syöksyin taas alaspäin elämässäni. Psykologilla alkoi käynnit, ne eivät ole vielä auttaneet. Olen äärettömän suurissa mitoissa, voisin laihduttaa tältä istumalta vähintään 15kg niin olisin samoissa mitoissa kun ennen. Nyt aion tehdä sen, blogi pitäkööt minut ruodussa. Näytän, että minäkin olen ihminen ja tyttö, kaunis ja laiha kenestä kaikki pitävät. Kukaan ei pysty estämään minua. Haluan, että minua ei enää ikinä jätetä niinkuin tehtiin. Toisaalta, minulla ei ikinä ole ollut HYVÄÄ ystävää, joka ei hylkäisi. Muilla on ollut, minulla ei. Kai minussa on jotain vikaa? 

En kannusta ketään tähän. En minä tätä halunnut. Se vain tuli ja pysyy. Enkä edes halua siitä enää pois, koska menetän osan identiteettiäni. Olen ikuinen laihduttaja. 

Mutta tällä kertaa laihdun. 

Tänään 1300kcal.

Huomenna 500kcal.