Ei..

EIEIEIEIEIEIEI ei! 

Taas. Vittu taas vitun kerran?! Luulin että mun pää kestää ehkä vähän paremmin, ehkä mä nyt jaksan ja pystyn oikeesti tähän ja kaikki ehkä muuttuisi paremmaksi..

Mutta ehdin unohtaa, että minä olen minä, enkä muuksi muutu, ja mä en oikeesti MERKITSE YHTÄÄN MITÄÄN! Ei voi oikeesti perua kaikkea, en kestä noita fiiliksiä, jään taas aivan vitun ulkopuolelle ja mä oikeesti hyppään junan alle koska en kestä tätä olotilaa... Mä olen nyt aivan älyttömän rikki taas. Ja koska tää tipahdus tuli, niinkuin yleensä, niin osaan kuvitella loppuviikon mielialan.... Mulla meni kaikki taas pilalle, enkä kestä näitä vastoinkäymisiä. Haluan tappaa itseni.

Tuntuu etten saa henkeä. Tai oksettaa.

Onneksi tänään ees syömiset.. No ehkä nyt yhteensä joku 300-400 kaloria syöty ja se on tän päivän saldo, thank god.

En jaksa enää tehdä mitään tiettyjen ihmisten kanssa. Paskat, joku menee AINA, IHAN VITUN AINA MUN EDELLE! Nyt en tosiaankaan jaksa, tuntuu että mun pää hajoaa tuhansiksi kappaleiksi ja kaikki on aivan täysin perseestä. Saan varmaan kohta taas hermoromahduksen??????? Kuinka oikeesti voin vihata tyhmyyttäni, miks en voi olla pitkävihanen, miks EN USKALLA VIEDÄ PÄÄTÖKSIÄ LOPPUUN?!!? Oon niiiiiiiiiiin vihanen taas itelleni. Niin helvetin vihanen.......

Voisinpa oksentaa

Tää hylkääminen on nyt lopullisesti vienyt mut siihen pisteeseen, että en enää tunne itteäni ollenkaan arvokkaaks. Täytän elämäni taas laihdutuksella. Se ainoastaan tuo mulle hyvän olon.. Miinuskilot.

Mutta tämä on ehkä totaalinen romahdus. En tiedä, parempaan? Ehkä, toivon niin. Mä sulkeudun nyt itseni sisälle. Ette voi enää satuttaa mua. Kukaan ei voi. Nyt loppui.

Tämä on minun elämäni.