I can't do it.

Miksi tämä väsymys vie minusta voiton? En tosissanikaan ole ehtinyt lukea tarpeeksi biologiaa ja ylihuomenna on koe. Tänäänkin olen lukenut jonkin verran, mutta olen myös nukahtanut siinä välissä.. Ja pidän pausseja liian usein. Kuten nytkin. Ei vaan aivot toimi, alkaa väsyttämään tai ajatukset harhailevat.

Olo on normaalia hieman alapuolella. Ehkä johtuu juuri tuosta väsymyksestä. Eli vähän häiritsee kaikki, vähän ahdistaa ja surettaa. Tänään haluan treenata. Mua ärsyttää niin paljon, että syön syön syön ja syön ja niin ei tosiaankaan pitäisi tehdä! Enhän mä ikinä laihdu? Ärsyttää olla minä. Tänäänkin kaloreita on tullut jo joku 700 ainakin. Ellei enemmän. Treenaaminen ei siis ole edes mikään vaihtoehto. Väsyttää silti niin paljon..

Mikä helpotus koittaa kuitenkin perjantaina! En jaksa odottaa. Saa nähdä, miten sillon sorrun. Viikko sitten keskiviikkona olin aivan rikki, kun ekat kirjoitukset olivat ohi. Romahdin niin täysin siihen apaattisuuteen ja väsymykseen. Nyt tämä on moninkertaisesti väsyttävämpää ja stressaavampaa.. En tiedä miten taas kestän ja se vähän pelottaa. Haluaisin nyt saada silti kaiken onnistumaan hyvin. Laihdutuksen pitäisi lähteä kunnolla käyntiin, koska se tekee iloisemmaksi. Haluan myös aikaa.

Toivottavasti ihmiset olisi edes tämän kerran mun tukena. Kaipaan kaikkia. Kaipaan kultaa, vaikka kummatkin tehdään pahoja virheitä ja pilataan meidän suhdettamme.. Kavereita en ole nähnyt melkein yhtään, koska en mitenkään ehdi kaikkea. 


Kohta tämä on ohi.

and here we go again

Ei helvetti. Mä oikeasti alan pelkäämään iltoja. Arvasin, ARVASIN että tässä käy näin! Kaikki ihmiset haavoittaa mua tiedostamattaan ja se tuntuu niin pahalta. Musta tuntuu niin pohjattoman pahalta olla taas kerran se vähemmän arvokas.

Mitä mun pitää tehdä, jotta joku oikeasti välittäisi niinkuin pitää. Että joku oikeasti tekee kaiken sun vuoksesi. Liian monta nähtyä tarinaa, liian harva osunut kohdalle. Ei niitä ole osunut kohdalle. Valitsen aina ne ihmiset, joille olen vain yksi muiden joukossa. Rakennetaan vain puitteet ystävyydelle ja parisuhteelle, jätetään se siihen. Sisältö on turhaa, koska siitä ei saa mitään irti mun takia. Mussa ei ole mitään koettavaa.

Tuli taas niin paha olo, että haluaisin oksentaa. Haluaisin oksentaa tämän pahan olon pois. Mutta tiedän ettei se lähde. Toisaalta silloin lähtisi ne rumentavat kalorit pois kehostani. En jaksa itseäni tälläisenä, jos joka ilta käy näin. Joka päivä koen olevani turha tai sitten joku toinen ihminen tai asia kiilaa ohitseni. Ei kai minussa sitten ole mitään arvokasta. Ehkei minua pidä haalia mitenkään? Tai sitten oletetaan, että kyllä minä kestän, kyllä minä jaksan kokea kaiken. Mutta todellisuudessa en jaksa. Kaikki on niin kaukana. Onnellisuus on niin kaukana.

Tai sitten se ei edes ole tarkoitettu minulle.

 En haluaisi tai jaksaisi taas yhtään mitään. Meni niin pahasti kiinnostus kaikkeen. Voisinpa jäädä huomenna vain kotiin nukkumaan. En jaksa kohdata ketään ihmistä. Tai jos jaksan, niin sen pitää olla tuntematon. Se ei saa tuntea minua mitenkään, koska sillon se tuomitsee tai hylkää tai syrjii. Niin kaikki minun tuntemani ihmiset tekevät. Tänä iltana muistin taas, että aivan kaikki tekevät niin. Kaikista läheisimmätkin.

Haluaisin joskus olla niin tärkeä, että mikään ei mene minun ohi. Että joskus joku kieltäytyisi minun takiani, tai uhrautuisi minun takiani. Niin ei koskaan ole tehty ja näillä näkymin ei tulla tekemäänkään. Kaipaisin niin paljon sitä menetettyä läheisyyttä. Ja mistä löydän onnen?

Haluaisin jättää myös kaiken tämänhetkisen taakseni. Unohtaa kaikki ihmiset, jotka kuuluvat nyt elämääni, AIVAN KAIKKI IHMISET. Voisin jatkaa täysin yksin eteenpäin elämässäni ja yrittää löytää sen, mitä en keneltäkään saa täältä. En tiedä, sanokaa onko tämä liikaa vaadittu? Onko se oikeasti liikaa vaadittu, että olisin jollekin niin tärkeä? Vai voiko minua edes rakastaa kukaan? Mitä minä teen väärin?

Voisinpa vaipua talviuneen. Tai vaikkapa koomaan. Ei tarvisi kestää tätä olotilaa.

Ja eniten ärsyttää, että kukaan teistä ei ymmärrä, miten pahasti voitte tehdä. Ette osaa ottaa huomioon minun olotilaani. Ette halua auttaa.

Koska teillä on oma elämä, jota minä olen rikkomassa.

Olen täysin turha.

Miksi minun piti syntyä?

Eilen ja tänään

on ollut paljon helpottuneempi olo. Kaikki on ollut paremmin. Nyt taas tosin iltaa kohden alkaa jotain ihme juttuja, mustasukkaisuustunteita.. Ja turhaan, mutta enpä voi itselleni mitään.

Eilen tuli juotua pullollinen viiniä taas, mutta pääsin sentään rentoutumaan! Oli kivaa. Yöllä tuli taas joku kohtaus nukkumaanmentäessä, mutta onneksi kulta oli siinä vieressä. Sain koottua itseni. 

Ihanaa, että työt ovat ohi nyt. 

Ehkä ensi viikko tulee olemaan jo paljon helpompi. Ei töistä tarvitse stressata ja voin keskittyä vaan kirjotuksiin. Sen jälkeen alkaa taas ELÄMÄ! :)

Please, can I die?

Aivan saatanan kamala olo. Niiiiiiin paha olo.. Siis nukkuminenkin tuntuu huonolta vaihtoehdolta, koska luultavasti herään aamulla. Ja en haluais herätä enää mun elämään! En jaksa kohdata huomista ja kaikkia ihmisiä, en jaksa tätä tilannetta mun parisuhteessa, en jaksa oikeasti yhtään mitään!

Tulin töistä, päivä on ollut taas kamala. Yli 12h taas menemistä siellä sun täällä.. Ja se päättyy tähän pohjattomaan yksinäisyyteen. Niinkuin aina. Oon aina yksin. Siihen ei auta kaverit tai poikaystävä, koska ne eivät ole täällä. Jos minusta välitettäisiin, olisi joku täällä mun seurana. Kukaan ei taida tajuta, kuinka kauhee olo mulla on. Joka ikinen asia tuntuu liian suurelta ja mitään en jaksa. Mun teki oikeasti tänään päivällä mieli hypätä seuraavan junan alle, joka kiitää ohi. Se tuntui älyttömän lohduttavalta. Koska mua ei näköjään voi saada onnelliseks.. Vaikka pitäis iloita elämästä. Mistä ihmeestä mä iloitsen, jos ei oo mitään mistä iloita? En jaksa en jaksa en jaksa.. 

Voi kun kuolisin seuraavana yönä. Mä en halua tätä enää.

The day that I broke down.

Ihan uskomaton uupumus ja suru. Tänään ei tosiaankaan ole ollut päiväni.

Eilinenkään ei ollut. Illalla sain taas varmaan hermoromahduksen tyyppisen kohtauksen. Ahdisti aivan älyttömän paljon, purskahdin itkuun lähes joka toinen minuutti ja teki mieli hajottaa pää, että se olotila lakkaisi. Vasta uni auttoi, muttei sekään rauhoittanut tarpeeksi.

Tänään on ollut kamalaa. Koulussa kaikki oli vielä suhtkoht hyvin, mutta kun menin töihin.. Väsytti niin saatanasti, että en pystynyt keskittymään. Sitten alkoi masentamaan, vituttamaan ja surettamaan että meinasin alkaa itkemään töissäkin! Tein virheitä ja olin hidas. Tein kaiken väärin. Lopuksi sain vielä kuulla siitä, vaikka päivä oli helvetin kiireinen muutenkin. En halua kuulla mitään negatiivista silloin, kun olotila on juuri se.. Musersi mun itsetuntoa roimasti alaspäin.

Nyt yritän ottaa rauhassa kotona ja voisin mennä nukkumaan. Tekis oikeesti mieli vaan nukkua, nukkua ja nukkua.. Tuntuu, ettei tää elämä ole mua varten. Ja jos on, niin en ainakaan jaksa elää sitä.

Huomenna on viimeinen työvuoro THANK GOD. Mutta viikonloppu tulee rasittamaan taas ihan liikaa. 

Laihdutus onnistuu. Se onkin ainoa onnistuva asia.
 

Mustasukkaisuuteni
tappaa
minut
hitaasti
sisältä.

Minulla
ei
ole
ihmisarvoa.

Tired to be awake.

Nyt on ensimmäisestä ylppärikokeesta suoriuduttu, eli maantiedosta. Huhhuh...... Ekan parin minuutin aikana sain niin pahoja ja kuumottavia epätodellisuuskohtauksia pitkään aikaan, mutta onneksi sain itseni keskittymään olennaiseen ja selvisin kokeesta ilman paniikkikohtausta.

Pari viimistä päivää olen lähinnä vain lukenut. Maanantaina kävin ottamassa tähän käsivarteen tatuoinnin, mutta en ole jaksanut ottaa siitä kuvaa. Pyydän poikaystävää tekemään sen, koska se osaa valokuvata.

Maanantaina iski taas kovin suuri loukkaantuminen vastoinkäymisistä ja varmaan myös oman pään ajatuksista. Pahan olotilan laukaisi täysin idioottimainen syy, mutta itseasiassa olen vieläkin vihainen. Yritän kovettaa itseäni, ja sen vuoksi olen välinpitämätön, vaikken osaa. En vain halua olla aina se, jota sattuu. Anteeksi.

Nyt olen ihan äärettömän väsynyt. Koulujuttuja täytyy jatkaa ja aloittaa biologian lukeminen. Sain juuri mokkapalat uunista.. Porukoille ja kullalle :)

En oikein tiedä olotilaa nyt. Ainoastaan hyvin uupunut ja väsynyt, mutta toisaalta iloinen ja helpottunut koska maantieto tuntui helpolta. Toivottavasti tänään ei iske masennusta tai mitään muutakaan surua. Se tähän väsymyksen päälle.. ei hyvä. 

Super ahdistavaa.

Nyt on sitten olevinaan viikonloppu ohi.. Vaikkakin se meni lukemisen parissa. Olin kuitenkin viime yön kullan luona ja näin eilen illalla kaveria. Helpotti vähäsen olotila, mutta nyt taas alkaa ikävä ja ahdistus. En jaksaisi lukea, en haluaisi olla vaan yksin taas.

Tänään on treenattava. Illaksi pitää jättää aikaa treenata kunnolla, vaikka oon vähäsen kipeä vielä. Kuitenkin sen verran, että pystyn siihen ihan hyvin. Nyt mua vaan alkaa pelottaa ja vähän harmittaa sekin, että ensi viikonloppu.. Mitähän siitä tulee. Lähteeköhän kulta jonnekin ulos? En voi kieltää menemästä, mutta oon viikonlopun melko kiinni. Ainakin päivät. Musikaalin tanssiharkat minne pitää mennä. Jos haluan viettää aikaa tuon kanssa, se joutuu vähän joustamaan omista menoistaan. Lauantai on paras päivä taas vähän rentoutumiselle.

Kamala läskiahdistus. Oon syönyt tänään jo aika paljon, ja nyt pitää vielä kotona syödä.. Mutta se loppuukin siihen, ja saan illalla treenattua osan pois!

Älä tule tänään kylään masennus ja alakulo. Voinko tänään olla itkemättä?

Help I'm alive.

Tätä vihaan kaikista eniten, koko sydämestäni. PERJANTAI YKSIN. Sattumoisin olen taas kipeä, sattumoisin kaikki muut tekee tänään jotain ja mun ahdistus kasvaa mittaamattomiin lukemiin. En ymmärrä miten kestän tämän päivän. Tekisi mieli mennä nukkumaan ja nukkua huomiseen iltaan asti, että kulta tulee yöksi. En edes jaksaisi olla kotona huomenna. Haluaisin tehdä jotain. Tuntuu toivottomalta.

Otan kaiken taas niin pahasti itseeni. Minuutit tuntuu ikuisuuksilta.. Sekunnit vielä pidemmiltä. Huomiseen on monta ääretöntä ajanjaksoa. 

Tänään vietän päivän maantiedon kirjan ja neulomisen parissa. Yritän hoitaa flunssan pois nopeasti. Onneksi on asioita joita odottaa; huominen ja maanantaina saan leiman ihooni. Ikuisiksi ajoiksi. Seuraava tulee olemaan Fenix-lintu. Se kuvastaa uudelleensyntymistä. Tai jälleensyntymistä.. Sitä tosiaankin tarvitsisin. 

Pelottaa, että miten tänään mun päälle käy. Ei varmaankaan hyvin. Vainoharhat, mielikuvitus, kaikki tulevat viimeistään siinä vaiheessa kun oon vaipumassa uneen. Siinä vaiheessa kaikki on kauheaa. Kun sen rajan ylittää, vaipuu syvään uneen ja useimmissa tapauksissa, painajaisiin. Aamulla on hyvä herätä, koska tietää sen olevan uusi, VAPAA päivä. 

Voi kamala kun minulla on ikävä. Kaikkia.

A new beginning.

En tiedä mistä aloittaa, miten pystyisin helpoiten kertomaan.

Kaikki tiivistyy lauseeseen "minulla on ollut ja tulee olemaan ongelmia". 

Aikaisemmin olen pitänyt blogia, mutta poistin sen pienen elämänparannuksen myötä. Ei olisi pitänyt, se oli virhe. Olen nyt pahemmassa tilanteessa kuin silloin. Kirjoitan päiväkirjaa netissä ja käsin. Nyt kirjoitan blogia, josta tulee luultavasti minulle läheisin.

Olen aina ollut auttaja ja kuuntelija. Tosin tykkään itsekin puhua hyyyyvin paljon, mutta kuuntelen myös ihmisiä. Taidan jollain tasolla olla epävarma itsestäni. Olen yrittänyt auttaa syömishäiriöisiä, masentuneita ihmisiä. Olen aina ollut kolmas pyörä, aina auttanut muiden riidoissa ja parisuhdeongelmissa. Olen aina ollut olkapää toisille.

Koen, että olisin ehkä paras apu myös itselleni.

Ajatus lähti tavallisena päivänä liikkeelle. Voisin laihduttaa vähän. Terveellisesti. Jep, laihdutus alkoi terveellisesti, mutta intensiivisesti. Puolen vuoden jälkeen terveellisyydestä ei ollut tietoakaan, 10 kilosta ei ollut tietoakaan.. Onnistuin paremmin kuin olisin luullut, mutta silmäni olivat kuin vääristävät Linnanmäen peilit. Mikään ei riittänytkään. Masensi syödä se yksi mandariini päivässä. Masensi, että liikuin vain 3 tuntia tänään.

Lukio. Ihana lukio toi minulle taas elämänvoimaa. Kunnes se taas vei sen. Kun täytin 18, kaikki alkoi menemään päin helvettiä taas kerran. Kesällä masennuin niin syvälle, sain hermoromahduksen. Samalla halusin, että kaikki taas pitäisivät minusta eivätkä jättäisi joukon ulkopuolelle. Halusin, että poikaystäväni haluaa vain minut, halusin pitää hänet itselläni. Tiedän nyt, että pystyn pitämään hänet ilmankin laihdutusta, mutta minun pääni ei kestä itseäni näin. 

Näin syöksyin taas alaspäin elämässäni. Psykologilla alkoi käynnit, ne eivät ole vielä auttaneet. Olen äärettömän suurissa mitoissa, voisin laihduttaa tältä istumalta vähintään 15kg niin olisin samoissa mitoissa kun ennen. Nyt aion tehdä sen, blogi pitäkööt minut ruodussa. Näytän, että minäkin olen ihminen ja tyttö, kaunis ja laiha kenestä kaikki pitävät. Kukaan ei pysty estämään minua. Haluan, että minua ei enää ikinä jätetä niinkuin tehtiin. Toisaalta, minulla ei ikinä ole ollut HYVÄÄ ystävää, joka ei hylkäisi. Muilla on ollut, minulla ei. Kai minussa on jotain vikaa? 

En kannusta ketään tähän. En minä tätä halunnut. Se vain tuli ja pysyy. Enkä edes halua siitä enää pois, koska menetän osan identiteettiäni. Olen ikuinen laihduttaja. 

Mutta tällä kertaa laihdun. 

Tänään 1300kcal.

Huomenna 500kcal.