Worst day of my life?

Melkeinpä. Kyyneleet päättivät alkaa virrata jo koulussa. 

Olin koko päivän yksin. Odotin ihmistä luokseni, mutta kukaan ei saapunut. En edes ymmärrä että miksi odotin. Masennus ja ahdistus painautuivat tiukasti kiinni rintaani eivätkä halunneet hellittää. Yritin keskittyä olennaiseen, mutten onnistunut. Jokaisen kirjoitetun lauseen jälkeen huokaus. Kuunnellessani lauseita ja sanoja, tapahtumia jotka eivät ole minua varten, päätti ahdistus kiertyä enemmän rintani ympärille, jotta olisi mahdollisimman tukala olo. 

Ei helpottanut kunnes harrastuksen parissa. Laulutunti opetti minut hengittämään taas.

Sekavat tunteet ovat laskeutumassa, niinkuin isot hiutaleet talvella pimenevässä illassa. Unohdin juuri, miksikä kutsutaan lasipalloa, jonka sisällä liikkuu pieniä erilaisia hiutaleita, ja kun ne laskeutuvat heilutuksen jälkeen pohjalle.

Huomenna on perjantai. Perjantaina pitäisi olla hauskaa. Ainakin niin olen kuullut. 

Tänään teen pipon valmiiksi ja harjoittelen vielä pianojuttuja. Pääsen varmaan nukkumaan melkein 12 tunniksi hyvällä tuurilla.